Aseet ja ammukset eli musiikista ja kirjoittamisesta

En ole kummoinenkaan musiikin harrastaja, mutta Välitön uhka -kirjaa kirjoittaessani huomasin, että musiikista oli kirjoitustyössä apua. Oikeanlaisen musiikin avulla kohtausten kirjoittaminen tuntui sujuvan helpommin.

Tämän ei kovin vallankumouksellisen keksinnön jälkeen piti etsiä oikeanlaista musiikkia, jolla sain pääni oikeanlaiseen asentoon kirjan eri kohtauksia ja lukuja varten. Yleisesti ottaen kirjan maailma on aika kylmä ja kova, joten musiikinkin piti olla tällaista. Kyseessä ei välttämättä ole musiikki, jota itse kuuntelisin silloin, kun haluan kuunnella musiikkia, mutta tämä onkin eri tilanne. Asiaa voisi varmaan verrata kuntosalilla kuunneltavaan musiikkiin, joka auttaa nostamaan rautaa.

Muutamia artistilähtökohtia minulla oli: Depeche Modella, David Bowiella ja Rachid Tahalla tiesin olevan oikeanlaista musiikkia. Lisäksi päässäni oli kirjassa olevia (ja kirjan lopullisesta versiosta pois pudonneita) kohtauksia, joissa aika itsestäänselvästi oli tietty musiikki. Tällainen oli mm. Narvan marssi, joka jostain syystä oli mielessäni kun kirjoitin kirjan avauskohtausta.

Näiden lisäksi oli muutamasta elokuvasta tai tv-ohjelmasta mieleen jäänyt biisi: Bourne-elokuvista tuttu Mobyn Extreme ways, Eric Claptonin säveltämä Edge of darkness -sarjan tunnusbiisi ja David Bowien I’m afraid of the Americans, jota käytettiin Berlin Station -sarjassa.

Näistä alkoi rakentua lista, jota täydensin Spotifyn tarjoamilla suosituksilla. Lopputulos on reilun kahden tunnin pituinen, 28 kappaletta sisältävä soittolista.

Listan ensimmäinen biisi on kuitenkin kaikkein merkittävin. Kyseessä on Kentin La Belle Epoque yhtyeen Tigerdrottningen-albumilta. Tätä kappaletta soitin luupissa moneen kertaan päästäkseni oikeaan kirjoitustunnelmaan. Lopulta La belle epoquesta tuli jonkinlainen mentaalinen malli kirjalle. Biisi on yksinkertainen, spiraalimaisesti ja hypnoottisesti laskeutuva renkutus. Sen sanat ovat yksinkertainen ja tyly luettelo nyky-Ruotsista:

Olen veitsi povitaskussa

Olen aseet joita olemme vieneet

Olen sotilaat kylissä

Olen maamiinat

Tästä tunnelmasta tuli maali, jota kohti lopulta kirjoitin, vaikka kohteena olikin Suomi eikä Ruotsi. Ja pienenä nyökkäyksenä Kentille kirjassakin esiintyy veitsi povitaskussa ja sama nimi on myös soittolistalla, jonka biiseistä Spotifyhyn kokosin. Sitä voi ajatella kirjan soundtrackina tai ainakin sen making of -soundtrackina.