Kone kirjoittaa kirjan - melkein

Yhdysvalloissa on viime viikkoina keskusteltu siitä, voiko tekoälyn avulla kirjoittaa kirjan. Keskustelun pontimena on ollut kirjailija Stephen Marchen kirjailijanimellä “Aidan Marchine” julkaisema dekkaripienoisromaani Death of an author (nokkelimmat lukijat siellä ovatkin jo havainneet kirjailijanimessä viittauksen tekoälyyn eikä kirjan yhteys Roland Barthesin klassikkoesseeseenkään ole aivan hienovarainen). Marchen kirja on kirjoitettu kolmen tekoälytyökalun avulla. Kirjaa tekemässä ovat Marchen lisäksi olleet viime aikoina laajaa julkisuutta saanut ChatGPT, omia NLP-mallejaan kehittävä Cohere ja kirjoitusavustaja Sudowrite, joka taas käyttää ChatGPT:n kehittäjän eli OpenAI:n GPT-3 -kielimallia.

New York Times julkaisi huhtikuun lopussa jutun, jossa avattiin Marchen kirjan syntyprosessia. Jutussa Marche vakuuttaa olevansa sataprosenttisesti kirjan tekijä. “En vain luonut näitä sanoja”. Marchen osuus kirjan tekemisessä oli ns. Promptaaminen: hän mietti käskyjä eli promteja, joiden avulla teksti puserrettiin esiin AI-palveluista. ChatGPT:n avulla Marche loi juonikuviot, Sudowriten avulla tyylin ja Coheren avulla yksityiskohtaisia kuvauksia esim kahvin tuoksusta.

New York Timesin kriitikko myös arvioi kirjan. Kriitikon mukaan kirja kuulosti ontolta ja paikka paikoin Wikipedian tyyliseltä, mikä ei varsinaisesti ole yllätys. Toisaalta, kriitikko on kritiikkiä kirjoittaessaan tiennyt arvioivansa tekoälyn luomaa tekstiä, joten tekstistä on todennöäköisesti helposti löytänyt kohtia, jotka tukevat (oletettua) ennakkokäsitystä sieluttomasta ja ontosta tekstistä.

New York Timesin jutut luettuani halusin tietenkin kokeilla tekoälyn soveltuvuutta kirjallisuuden tekemiseen. Voisiko tekoälyn avulla luoda novellin, jonka päähenkilönä on kahden kirjoittamani trillerin päähenkilö Jari Karhu?

ChatGPT:ä olen käyttänyt jo jonkin aikaa ja olen kokeillut joitakin kuvien luomiseen käytettyjä tekoälytuotteita, mutta Sudowriteen en ollut tutustunut. Se osoittautuikin melko monipuoliseksi kirjoitusapuvälineeksi, jonka avulla pystyi luomaan tarinarunkoja, ideointia ja myös jonkinlaista puoliautomaattista kirjoittamista.

Oma kokeiluni rajoittui tällä kertaa pelkästään Sudowriteen. Annoin palvelulle yksinkertaisen promptin: “Kirjoita 10000 sanan rikoskertomus, jonka päähenkilö on Jari Karhu. Jari Karhu on entinen ammattisotilas, nykyään turvallisuuskonsultti, joka on joutunut sairaalaan työtehtävässä saadun ampumahaavan vuoksi. Samassa sairaalahuoneessa makaa mies, joka on toisinaan hereillä, toisinaan tajuton. Yöllä vanha mies herättää Jari Karhun ja sanoo epäilevänsä, että häntä yritetään myrkyttää”.

Sudowrite teki työtä käskettyä (ja se jopa ymmärsi suomeksi kirjoitetun promptin). Palvelu kirjoitti muutamassa pätkässä suhteellisen koherentin kertomuksen, joka eteni loogisesti. Mitään kovin yllättävää tai erityisen jännittävää koneen luomassa novellissa ei ole eikä se tietenkään tyylillisesti ole lähellä sellaista tekstiä, jonka itse olisin kirjoittanut, mutta palvelulla ei toisaalta ole ollut mahdollisuutta tyyliäni opiskellakaan. Sudowrite ei myöskään (vielä) tarjoa yksinkertaista tapaa opettaa omaa tyyliä palvelulle. Kirjoitusasetusten avulla tyyliä ja AI:n tarjoamia ehdotuksia voi kuitenkin ruuvailla paremmin sopivaan suuntaan.

Sudowrite (ja varmasti oikein käytettynä vaikkapa ChatGPT, Cohere ja muut LLM-työkalut) soveltuvat kuitenkin myös luovan kirjoittamisen ammattilaisille. Niitä voi ainakin yrittää käyttää sparraajina ja kirjoituslukon laukaisijoina. Ainakaan vielä en kuitenkaan suosittelisi niiden käyttämistä kokonaisen kirjan tai edes novellin kirjoittamiseen.

Alla Sudowriten kirjoittama novelli, jonka Google Docsin käänsi suomeksi. Stilisoin joitakin automaattikääntäjän valintoja, mutta muuten teksti on juuri se, mitä koneet ulos puskivat. Novellin nimen keksi ChatGPT, kun työnsin sille kirjoituksen ja pyysin sille nimeä. Blogauksen kuva on sekin tekoälyn tekemä: novellin kansikuva, jonka Midjourney teki yksinkertaisella promptilla “hospital thriller syringe nurse”.

Näkymätön vaara

Jari Karhu makasi sairaalasängyllään yrittäen ohittaa olkapäänsä kipeän jomotuksen. Hän oli kokenut pahempaakin kipua, mutta nyt kipu oli muistutus vaikeuksista, joihin hän oli joutunut. Ampumahaava oli varoitus, joka hänen olisi pitänyt ottaa vakavasti.

Hän katsoi viereisessä sängyssä olevaa vanhaa miestä. Vanhan miehen silmät olivat kiinni, hänen laiha rintakehänsä nousi ja laski jokaisen pinnallisen sisäänhengityksen yhteydessä. Hän oli hiljainen, jopa liian hiljainen, mutta sairaanhoitajat sanoivat hänen olevan kunnossa.

Karhu yritti keskittyä positiivisiin asioihin. Loppujen lopuksi hän oli kulkenut pitkän matkan sotilaspäivistään. Hän oli nyt turvallisuuskonsultti, joka suojeli yhteiskunnan ylempiä osia kaikelta ja kaikelta. Hän oli loukkaantunut tehtävässään, ja siksi hän oli täällä.

Mutta jopa keskellä yötä, kun sairaalan valot olivat himmennettyinä ja muut potilaat nukkuivat, levottomuus piti hänet hereillä. Hän oli tehnyt parhaansa pysyäkseen poissa vaikeuksista, mutta tällä kertaa vaikeudet olivat löytäneet hänet.

Oliko se sattumaa? Hän oli ollut väärässä paikassa väärään aikaan, ja nyt hän maksoi siitä. Hän oli pitänyt itseään onnekkaana, kun ainoana hintana oli ampumahaava, mutta silti tuntui että jokin oli mennyt pahasti pieleen.

Hänen ajatuksensa keskeytettiin, kun hänen vieressään oleva vanha mies liikkui sängyssään. Vanhan miehen silmät olivat vielä kiinni, mutta Jari huomasi hänen olevan hereillä.

"Oletko kunnossa?" Jari kysyi kääntyen sängyssään.

Vanhus ei vastannut ensin, mutta sitten avasi silmänsä ja katsoi ympärilleen huoneessa. Hänen silmänsä olivat keskittymättömät ja lasimaiset, ikään kuin hänellä olisi ollut vaikeuksia nähdä.

"Joku yrittää myrkyttää minut", vanha mies sanoi rahisevalla äänellä.

Jari nousi istumaan hätääntyneenä. "Mitä tarkoitat? Kuka yrittää myrkyttää sinut?"

"Sairaanhoitajat", vanha mies sanoi. "Olen nähnyt heidän laittavan ruokaani jotain. En tiedä mitä se on, mutta tiedän, että se ei ole hyvää."

Jari tuijotti vanhaa miestä epäuskoisena. Hän oli kuullut tarinoita ihmisten myrkytyksistä sairaaloissa, mutta hän ei ollut koskaan nähnyt sen tapahtuvan omakohtaisesti.

"Oletko varma?" hän kysyi.

Vanha mies nyökkäsi. "Olen varma", hän sanoi. "Maistan sen ruoassani. Siinä on kuin kitkerä jälkimaku, ja se saa minut tuntemaan oloni oudoksi."

Jari vilkaisi ympäri huonetta ja varmisti, ettei kukaan ollut katsomassa. Sitten hän kumartui lähemmäksi vanhaa miestä ja puhui hiljaisella äänellä.

"Haluatko minun tekevän asialle jotain?" hän kysyi.

Vanha mies nyökkäsi jälleen. "Kyllä", hän sanoi. "Ole kiltti."

Jari katsoi vanhaa miestä pitkään, sitten hän nyökkäsi.

"Teen mitä voin", hän sanoi.

Vanha mies hymyili heikosti, ja Jari kääntyi pois. Hän oli asettanut henkensä vaaraan tuntemattomien puolesta, mutta tällä kertaa hän tuntui erilaiselta. Tällä kertaa hän suojeli jotakuta, joka sitä tarvitsi, ja se muutti kaiken. Seuraavien tuntien aikana Jari tarkkaili sairaanhoitajia heidän suorittaessaan tehtäviään. Hän katseli heitä tarkasti yrittäen selvittää, kuka saattoi olla myrkytyksen takana.

Ei mennyt kauaa, kun hän huomasi jotain outoa. Yksi sairaanhoitajista oli varovaisempi kuin muut. Hänellä oli hanskat ja naamio, ja hän näytti välttävän kontaktia potilaisiin.

Jari katseli häntä tarkasti ja seurasi häntä hänen kulkiessaan huoneesta toiseen. Lopulta hän näki hänen panevan jotain vanhan miehen lautaselle ennen kuin käveli nopeasti pois.

Jarin sydän jyskytti, kun hän lähestyi vanhan miehen sänkyä.

"Minä näin hänet", hän kuiskasi. "Näin hänen laittavan jotain ruokaasi."

Vanhan miehen silmät laajenivat pelosta, ja Jari tiesi, että hänen oli toimittava nopeasti.

"Minä hoidan sen", hän sanoi. "Odota rauhassa."

Jari odotti, kunnes sairaanhoitaja oli poissa näkyvistä, ennen kuin hän nousi sängystä ja seurasi häntä käytävää pitkin. Hän katsoi, kun hoitaja astui lääkehuoneeseen, ja hyppäsi nopeasti läheisen kärryn taakse, jotta häntä ei näkyisi.

Hän odotti, kunnes sairaanhoitaja oli lähtenyt ennen kuin livahti huoneeseen. Hänen silmänsä tutkivat hyllyjä ja laatikoita hänen etsiessään kaikkea, mitä voitaisiin käyttää myrkytykseen.

Etsiessään hänen kätensä kosketti pientä injektiopulloa, joka oli täynnä kirkasta nestettä. Hän nosti sen ja tutki sitä.

Siinä oli merkintä "kaliumkloridi". Hän tiesi, että tämä oli tappava aine, jota käytetään usein sairaaloissa potilaan elämän lopettamiseksi.

Jari puristi injektiopulloa tiukasti kiinni hänen mielessään, mitä hänen oli tehtävä seuraavaksi. Hän tiesi, ettei hän voinut antaa hoitajan päästä pälkähästä. Hänen täytyi toimia nopeasti, ennen kuin vanhasta mies kuolisi.

Hän hiipi takaisin sänkyynsä, nappasi vaatteensa ja pukeutui nopeasti. Hänen oli löydettävä tapa pelastaa vanha mies.

Kun hän meni vanhan miehen sängyn ohi, hän huomasi, että sairaanhoitaja oli jo siellä tarkistamassa vanhan miehen elintoimintoja. Jari astui taaksepäin ja tarkkaili tilannetta.

Sairaanhoitaja veti taskustaan ​​ruiskun ja piti sitä vanhan miehen käsivarressa valmiina pistämään hänet. Jari tunsi sydämensä hakkaavan nopeammin, kun hän tajusi, että hänen oli toimittava nopeasti.

Hän veti syvään henkeä ja astui eteenpäin luottavaisesti toivoen saavansa hoitajan kiinni.

"Mitä luulet tekeväsi?" hän kysyi astuessaan sairaanhoitajan ja vanhan miehen väliin.

Sairaanhoitaja katsoi häntä yllättyneenä.
"Annan vain hänen lääkkeitään", hoitaja sanoi yrittäen kuulostaa vakuuttavalta. Jari pudisti päätään. "Näin sinun laittavan jotain hänen lautaselleen. Mitä yrität tehdä, tappaa hänet?"

Sairaanhoitaja epäröi ja katseli ympärilleen hermostuneena. "En tiedä mistä puhut", hän sanoi.

Jari kohotti kaliumkloridia sisältävää injektiopulloa. "Käytitkö tätä?" hän kysyi ja ojensi pullon hänen nähtäväkseen.

Sairaanhoitajan silmät suurenivat pelosta hänen nähdessään pullon. Hän teki nopean liikkeen napatakseen sen, mutta Jari oli nopeampi. Hän veti sen pois naisen ulottuvilta ja piti sitä tiukasti kädessään.

"Olet pidätetty", hän sanoi lujalla ja vakaalla äänellä.

Sairaanhoitajan kasvot kalpenivat, kun hän tajusi jääneensä kiinni. Hän kohotti kätensä antautuakseen, ja Jari tarttui hänen käteensä ja johdatti hänet ovelle.

Kun he kävelivät käytävää pitkin, Jari tunsi helpotusta. Hän oli pelastanut vanhan miehen ja estänyt sairaanhoitajaa vahingoittamasta muita.

Jari tiesi tehneensä oikein, ja vain sillä oli lopulta merkitystä.